8.8.16

Kiitollinen

On paljon pieniä ja isoja asioita, joista pitää muistaa olla kiitollinen. Tuntuu, että kulunut vuosi on ollut todella stressaava. Ensimmäinen puolikas vuodesta meni pääsykokeista stressaamiseen. Sitten jännitettiin tuloksia. Sitten selvisi, että oon varasijalla ja jännitettiin, nousenko sieltä sen verran, että opiskelupaikka irtoaa. Sitten kun sain opiskelupaikan, stressattiin asunnon saamisesta, muuttamisesta, uusista kuvioista, uudesta elämästä. Tulevat kouluvuodet tuovat varmasti myös paljon stressiä niskaan. Kuitenkin kaiken tämän keskellä oon ihan älyttömän kiitollinen tästä kaikesta.

P8030024

Olen kiitollinen...

♥ Siitä, että sain sen opiskelupaikan, minkä eteen tein ihan älyttömästi töitä!

♥ Siitä, että saatiin lopulta ihana asunto Vaasasta.

♥ Siitä, ettei mun tarvitse muuttaa Vaasaan yksin.

♥ Siitä, että saan jatkaa töitäni Vaasassa opiskelujen ohella.

P8032177

♥ Uudesta pyörästä.

♥ Poikaystävästäni ja hänen tuestaan tämän kaiken keskellä.

♥ Netflixin päätä nollaavista sarjoista.

♥ Suklaasta, koska se ihan oikeasti auttaa stressiin. (Tosin tällä avulla on hieman sivuoireita ja stressin määrä näkyy keskivartalossa..)

P8032179

♥ Välivuosien loppumisesta.

♥ Syksyn saapumisesta.

♥ Uusista kuvioista.

♥ Muuttamisesta, turhasta roinasta eroon pääsemisestä, uudesta alusta.

P8030020

♥ Omasta ja läheisten terveydestä.

♥ Teidän kommenteista ja siitä, että jaksatte kommentoida niin paljon!

♥ Jokaisesta lukijastani.

♥ Elämästä.


Mistä sinä olet kiitollinen?

12 kommenttia:

  1. Hieno postaus ja hienot kuvat myös! Itellä vasta alkaa eka välivuosi, joten uusia tuulia on tavallaan täälläki. Toivotaan, et kaikki menee hyvin. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Suosittelen kyllä kaikkia pitämään vähintään yhden välivuoden! Mua ainakin se on kasvattanut tosi paljon ylipäätään jo sen takia muutin pois kotoa silloin ja piti vähän "aikuistua". :D Tsemppiä välivuoteen, nauti! :)

      Poista
  2. Ihana lista, oon niin iloinen siitä että oot saanu asioitas järkkäiltyä ja pääsit opiskelemaan ja kaikkee ^_^ Itellä eessä vielä yks välivuos, mutta oon toisaalta kiitollinen siitä että ehdin vähän kertätä säästöjä ennen opiskelija-arjen alkamista :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olipas ihana kommentti♥ :) Mäkin oon kyllä onnellinen tästä kaikesta, että kaikki sujui lopulta näin hyvin! Joku mulle taisi sanoakkin, että asioilla on tapana järjestyä ja tällä kertaa se ainakin piti paikkansa. :D Mullakin oli ajatuksena, että väivuosina saan säästettyä hirveesti rahaa opiskeluja varten, mutta mulla tää ei toteutunut kovin hyvin, haha. :D Nauti välivuodestasi! :)

      Poista
  3. Ihana postaus ja upeita kuvia, vihdoin se uusi bannerikuvakin nyt :D Onks mestari Joni ollut taas kuvaajana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡ niimpä! Piti saada se vielä kun oli mahdollisuus ton seinän kanssa :D on se ainakin osan näistä! Otin osan kaukolaukasimella ja osan otti Joni mutten edes muista kumpia nämä oli :-)

      Poista
  4. Tosi kiva lista! Inspiroi itteäkin tekemään tälläisiä, sitä ehkä vähän liian harvoin kertoo ääneenkään olevansa kiitollinen tosi monesta asiasta.. Laitetaanpa korvan taakse, ehkä saan aikaiseksi :) Hirveästi tsemppiä muuttohässäkkään, se on onneksi ohi nopeammin kun kerkeää huomatakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Usein keskitytään vaan valittamaan kaikesta niin välillä pitää pysähtyä ja miettiä niitä hyviä asioita koska loppujen lopuksi on nikn paljon asioita mistä olla kiitollinen.. :) hei tee ihmeessä! :) kiitos paljon!

      Poista
  5. Ihana postaus ja paljon ihania asioita listattuna! Mä oon kiitollinen uudesta koulupaikasta, Erikin tuesta ja tuollaisesta mahtavasta blogiystävästä kuin sä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siinäkin on jo paljon syytä olla kiitollinen! Aww voi olipas ihanasti sanottu♡♡ :))

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥