8.9.16

Catch Up

Moikka! Mistähän mä edes aloittaisin? Ei tosiaankaan tunnu, että viime postauksesta olisi kulunut jo kolme viikkoa. Aika on mennyt ihan hujauksessa ohi, kun on opeteltu tähän uuteen elämään. Monenlaisia tunneskaalojakin on käyty läpi mutta täälä sitä nyt ollaan! Vaasassa, uudessa kodissa, uudessa koulussa, opettelemassa uutta elämää. 

P8242315

Tuntuu, että mulla oli eilen ensimmäistä kertaa koulun alkamisen jälkeen aikaa hengähtää. Koulu alkoi siis kaksi viikkoa sitten ja siitä lähtien elämä on ollut aika mullin mallin. Ekat päivät kävin Lapualta asti koulussa, viikonloppuna tehtiinkin jo muutto ja pikapakattiin koko elämä parissa päivässä, vaikka tarkoitus oli muuttaa vasta viikon päästä. Seuraavan viikon päivät meni koulussa, illat epätoivoisesti järjestellessä liian suurta tavaramäärää liian pieneen asuntoon ja viikonloppuna tein viimeiset työvuorot Lapualla. Alkuviikosta saatiin vihdoin lattia näkyviin, sohvanpäällystä tyhjäksi, viimeiset jätesäkit purettua ja matot lattialle. Tämä tuntuu ihan valtavalta edistykseltä ja mielialakin on korkeammalla, kun ei tarvitse asua sotkun keskellä. Vaikka onhan täälä vielä tekemistä parin laatikon verran.

Eilen sitten pidin vapaapäivän koulusta, koska olo oli tosi kipeä. Vaikka vietin koko eilisen päivän tehden koulujuttuja, oli jotenkin tosi hyvä pitää yksi päivä "vapaata" ja olla vaan kotona. Tuntui, että ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon kerkesi jotenkin rauhoittua ja ajatella, eikä vain suorittaa. Toivoisin kovasti, että tämä elämä muuttuisi jo enemmän rutiininomaisemmaksi, jotta voisi elää ihan tavallista arkipäiväistä elämää ja kerkeäisi ehkä jopa suoda ajatuksia tälle blogillekin. Yritän päästä tällä viikolla takaisin kiinni tähän touhuun ja ainakin DIY-ohjetta pitäisi olla loppuviikosta luvassa. Ideoita ja intoa olisi taas pää täynnä, joten toivon, että mulla jatkossa riittäisi aikaa enemmän tälle blogille!


Mitäs teille kuuluu?

2 kommenttia:

  1. Uskon, että muutto ja uusi koulu vie aikaa bloggaamiselta ihan hurjasti! Ihana asukokonaisuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vie! Ja tämmönen yleinen stressaaminen uudesta elämäntilanteesta ja siihen totuttelu vie paljon aikaa, vaikkei mitään järkevää tekisikkään. :D Kiitos♥ :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥