5.12.16

Luukku 5 - DIY Joulukalenteri pt. 2

Luukku5

Tänä vuonna tein tosiaan kaksi kalenteria. Toisen meille tänne kotiin ja toisen 4-vuotiaalle kummitytölleni. Meidän joulukalenterimme pääset kurkkaamaan täältä. Kummitytölleni tein vähän isomman kalenterin, jonka luukuista löytyy suklaaherkkuja ja Frozen-aiheisia pikkulahjoja. Tein myös viime vuonna kummitytölleni kalenterin, sen pääset puolestaan kurkkaamaan täältä. Tänä vuonna halusin toteuttaa samankaltaisen kalenterin, mutta hieman eri tyylillä. Viime vuoden kalenteriin erona oli myös luukkujen sisältö, sillä viime vuonna sisällä oli vähän kaikkea ja tänä vuonna sisällöllä oli Frozen-teema. Aloin keräilemään sisältöä pikkuhiljaa jo muutama kuukausi sitten, ettei kalenterin tekeminen tulisi ainakaan kerralla kalliiksi. Parin euron tavaran kun osti silloin tällöin niin kalenterin sisältö kerääntyi melkein huomaamatta. :)

DIYJoulukalenteri(51)
DIYJoulukalenteri(52)

Jälleen kaikki tarvikkeet löytyivät Sinooperista, henkaria lukuunottamatta, joka löytyikin meiltä ihan ennestään. Ostin pieniä pyykkipoikia, puiset tähtinumerot, juuttilankaa ja Enkelin eväspussin paperipusseja. Kiinnitin tähdet pyykkipoikiin kiinni kaksipuolisella teipillä ja toisin kuin toisessa kalenterissa, tässä ne hoitivat hommansa hyvin ja pysyivät kiinni. Laitoin henkariin roikkumaan neljä narua, joihin kiinnitin pussukat pyykkipojilla. Painavimpien lahjojen kanssa sai hieman kikkailla lisänarujen kanssa, mutta muuten tämän näpertäminen oli aika yksinkertaista.

DIYJoulukalenteri(53)
DIYJoulukalenteri(54)
DIYJoulukalenteri(56)

Lopputulos ei ehkä taas ihan vastannut Pinterestin luomia mielikuvia, mutta ihan kiva tästä mun mielestä silti tuli. Ehkä vähän sekavampi kuin oli tarkoituksena, mutta toivottavasti kalenteri ja sen sisältö on silti avaajalleen mieluinen!


Mitäs pidätte? :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!♥