6.8.17

Hei me muutetaan! Taas?

Taasko me muutetaan? Jep. Ja vielä pois Vaasasta? Jep. No hä?

Niin. Apua. Kaikki tapahtuu niin nopeesti, että hyvä kun itsekään pysyy mukana. Me siis ollaan jälleen muuttamassa ja tällä kertaa muutetaan Seinäjoelle. Siihen on itseasiassa muutamakin syy, miksi tämmöiseen ratkaisuun päädyttiin, vaikka mulla on koulu täälä Vaasassa. Kun tein mun tulevan lukukauden lukkarin, järkytyin, kuinka tyhjältä se näytti. Vähimmillään koulussa tarvii käydä vain 3 kertaa kuukaudessa parin tunnin luennolla. Tämän jälkeen tuli tietenkin ensimmäisenä mieleen, että töitä olisi saatava. Vaasasta niitä on kuitenkin aika vaikea saada haluamaltani alalta, jos ruotsinosaamista ei löydy. Ja multa sitä ei löydy niin paljoa mitä täälä vaaditaan. Seinäjoella mulla olisi paljon paremmat mahdollisuudet saada töitä. Lisäksi Seinäjoella on myös poikaystävän työt ja hän on muutenkin viimeisen vuoden ajan rampannut Lapua-Seinäjoki-Vaasa väliä ees taas elämä matkalaukussa. Ajateltiin, että nyt olisi mahdollisuus asua taas kunnolla yhdessä, sillä ne muutaman päivät, kun mulla on koulua, mä pääsen helposti autolla käymään Vaasassa. Nyt kun meillä on kaksi autoakin taas. Lisäksi Seinäjoella on halvemmat vuokrat ja saadaan taas rivitalo (no okei, luhtitalon alakerta, mutta close enough), terassi, oma piha, grilli, jee!


Ennen muuttoa Vaasaan eniten harmitti nimenomaan se meidän ihanasta rivitalokaksiosta luopuminen. Jos tämän olisi tiennyt, olisi ollut järkevämpää pitää asunto ja hankkia mulle vain vuodeksi asunto täältä Vaasasta. Mutta eihän tätä etukäteen tiennyt. Mun kolmaskin vuosi näyttää aika helpolta, sillä sinne jää ihan vain pari kurssia sekä kandin teko, mikä onnistuu myös Seinäjoelta käsin. Aluksi Seinäjoelle muutto oli vain pohdinnan alla, eikä itseasiassa ehditty ikinä lyödä asiaa lukkoon, kun käytiin huviksemme katsomassa yhtä asuntoa. Ehdittiin siis käydä yhdessä ainoassa asuntonäytössä ja seuraavana päivänä meille soitettiin, että asunto on meidän. Tämän jälkeen piti tehdä nopeita päätöksiä, että muutetaanko me oikeasti, kun ei olla hyvä kun heitetty vasta ajatus ilmoille. Päädyttiin kuitenkin siihen, että järkevintä on muuttaa. Ja niin me tehdään.

P8052145

Mulla on ollut Vaasasta alusta asti tosi ristiriitaisia tunteita, sillä vaikka tää oli mulla tokana vaihtoehtona, en ikinä ajatellut tosissani opiskelevani ja asuvani täällä. Toisin kuitenkin kävi ja olihan asiassa aluksi tosi paljon sulateltavaa. Kuitenkin Vaasasta on muodostunut mulle vuoden aikana koti. Ja tietenkin harmittaa muuttaa täältä pois. Tuntuu kuitenkin, että oon juuri saanut arjen rullaamaan täällä ja nyt pitäisi taas vaihtaa maisemaa? Juuri, kun koti on alkanut tuntua kodilta, uusi kuntosali on alkanut tuntumaan tutulta ja turvalliselta, ruokakaupassakin löytää jo tavarat automaattisesti ja osaa kulkea sekä toimia täällä muutenkin. Vaikka Seinäjoki onkin sinänsä jo ihan tuttu paikka, vaatii muutto silti taas jonkun verran sopeutumista. Lisäksi on tosi rankkaa muuttaa vuoden välein ja tosissaan ärsyttää ajatella, että se pakkaaminen ja purkaminen pitää taas käydä läpi.

muutto,pakkaaminen

Muutto on muutenkin aina asia, joka herättää mussa tosi paljon tunteita. Oon sellainen ihminen, joka arvostaa pysyvyyttä ja vakautta. Vuoden välein muuttaminen on siis aika rankkaa. Ainakin kun edellinen ja tuleva muutto sisältää myös kaupungin vaihdon. Toisaalta kokemuksesta jo tietää, että melkein mihin vaan tilanteeseen sopeutuu. Lopulta. Ja toisaalta en kyllä millään malta odottaa, että päästään muuttamaan! Odotan jännityksellä ja innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan!

12 kommenttia:

  1. Onnea uudesta kodista! Sitä ei ikinä tiedä miten elämä heittelee :)

    VastaaPoista
  2. Muuttaminen on kyllä niin raskasta, mutta toisaalta vaihtelu virkistää :) Tsemppiä muuttoon!♥

    ♥ JennyJanette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, mutta tosiaan se on kivaa vaihteluakin. :) Kiitos! ♡

      Poista
  3. Oii onnea uudesta kodista ja tsemppiä muuttoon! Toivottavasti viihdytte sitten siellä Seinäjoella! :--)

    https://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! :) Samoin sulle sun muuttoon. :)

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin! :) Mä melkein voin jo paljastaa että multa saattaa tulla lähiaikoina vähän samanlainen "taas me muutetaan" postaus... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! :) Ai tekin ootte muuttamassa, kiva! En malta odottaa sun muuttopostauksia! :)

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Jotenkin hassua miten syksysin aina iskee tää muuttokausi ja olla itse mukana tällä kertaa siinä, just tällä viikolla muuton nimittäin suorittanut :D

    https://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Näimpä, syksy taitaa olla yleisintä muuttoaikaa :D Onnea uudesta kodista sullekin! :)

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin!! Kuulostaa kyllä kivalta toi oma piha ja grilli!!

    https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiia! :) Joo on kyllä kiva saada ne taas!♥

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥