11.12.17

Luukku 11 - Joulubrunssi

blogijoulukalenteri luukku 11

Apua kun tuntuu, että nää päivät vaan vilisee eteenpäin! Näiden luukkujenkin kanssa meinaan takuta, vaikka luulin, että olin suunnitellut kaiken hyvin etukäteen, haha. :D  Ihan hullua, että ens viikolla on jo joulu. Pientä stressiä ajan suhteen on hieman havaittavissa, sillä mulla olisi tässä vielä muutama tenttiäkin, mihin pitäisi saada luettua. Ajattelin huomisen vielä pyhittää blogijutuille ja valmistella mahdollisimman paljon luukkuja etukäteen ja sitten loppuviikon yritän keskittyä organisaatio-oikeuteen.

joulubrunssi (5)
joulubrunssi (1)

Tämän päivän luukkuun ajattelin laittaa kuvia meidän eilisestä joulubrunssista. Kutsuttiin siis mun vanhemmat ja sisko muksuineen tänne meille syömään jouluista aamupalaa. Tarjolla oli teeman mukaisesti tietenkin riisipuuroa, mutta myös ihan perus aamupalaruokia, kuten croisantteja, leipää, karjalanpiirakoita, pekonia ja leivänpäällisiä. Jälkkäriksi oli piparia ja minijoulutorttuja sekä kaakaobaari, jossa jokainen sai koota oman kaakaonsa. Kaakaobaari oli mun mielestä hauska idea, jonka bongasin mistäs muualtakaan kuin Pinterestistä. Toi sopii hyvin myös esimerkiksi pikkujouluhin.

joulubrunssi (2)
joulubrunssi (6)

Musta on niin ihana aina välillä syödä tämmöinen runsaampi aamupala, sillä tääläpäinhän ei hirveästi mitään brunsseja järjestetä. Itse tehtynä se on siis melkeimpä ainoa tapa päästä nauttimaan siitä. Musta se kuitenkin oli omatekoisenakin maittava ja oli kivaa viettää aikaa yhdessä muiden kanssa. Siskon muksut jäi meille vielä hoitoonkin, joten kaiken kaikkiaan oli tosi kiva sunnuntaipäivä! :)

joulubrunssi (3)





Psst. Muistathan, että blogiani voi seurata myös:

12 kommenttia:

  1. Voi vitsi, kylläpä rupesi tekeen mieli järkätä itsekin joku jouluinen brunssi! Ehkä panostan sit jouluaaton aamupalaan kunnolla kun yleensä ei viikolla yksin tuu panostettua kun mies on jo kuudelta töissä, viikonloput taas mä oon duunissa. Harvoin siis saa miehen kanssa ihanaisen aamiaisen luotua. Ja siis nam tuo kaakaobaari!:D Tsemppiä arjen askareisiin, hullua tajusin tätä lukiessa että se joulu on tosiaan ensviikolla! Stressiä pukkaa lahjojen kanssa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluaaton runsaampi aamupala kuulostaa kans tosi hyvältä! :) Samoin sulle, ja nyt se on jo ihan muutaman päivän päästä, jaiks. Ja tääläkin on edelleen lahjastressiä. :D

      Poista
  2. Oi näyttää niin herkulliselta! <3 SIIS APUA SE JOULU ON ENSI VIIKOLLA, nyt mäkin sen tajusin :'D

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanan näköinen brunssi teillä ollut! Komppaan Kataa, kyllä tekis mieli tämmöinen itsekin järkätä 😍 Erityisesti tuo kaakaobaari on aivan ihana idea!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaakaobaari oli kyllä tosi kiva lisä ja tehtiin vielä illalla toiset satsit. :D

      Poista
  4. Ihanan näköistä! Tuli kauhea nälkä tätä postausta lukiessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin kyllä tuli munkin, kun nyt myöhemmin tätä selasi. :D

      Poista
  5. Vitsit mikä ihana idea ja tuo kaakaobaari ♥

    VastaaPoista
  6. Kylläpä näyttää herkulliselta brunssilta! Kaakaon kruunaa Marimekon muki! -N-

    VastaaPoista
  7. Huhu mikö brunssi!! Näyttää nii hyvältä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥