19.12.17

#mondaygoals

Eilen oli pitkästä aikaa melko hirveä päivä. Ja eilinen sai mut tekemään päätöksen, ettei blogin joulukalenteri valitettavasti jatku enää tälle vuotta. Postailen ihan normaalisti, jos ehdin ja viimeinen arvonta tietenkin tulee aattona. Mulla olisi ollut vielä tsiljoona aihetta, mitä olisin tänne halunnut jakaa, mutta nyt ei pysty. Ensinnäkin viime viikolla homma tosiaan meni plörinäksi sen puolesta, että tulin kipeäksi ja en jaksanut edes konetta avata. Lisäksi mulla on ollut viime aikoina muutamat yövuorot töissä, joiden ansiosta mun unirytmi heittää aivan häränpyllyä (tätäkin kirjoitan 3.30 tiistaiaamuna). Nukun siis kaikki päivät ja kun herään, alkaa päivä jo hämärtyä. Mikä tarkoittaa tietenkin sitä, etten pysty kuvata mitään. Lisäksi se kello 11 postausaikataulu ei pidä.

Lisäksi nukun päikkäreitä, sillä oon jatkuvasti väsynyt ja oon aivan sekasin päivistä. Mun eilinen (vai toissapäiväinen) rytmi meni jotakuinkin näin: valvoin yön, nukuin 07-15, hereillä 15-20, nukuin 20-24, hereillä 24-04 jne. Tuntuu, että tää on loputon kierre ja pitäisikin saada pian taas joku tolkku tähän. Tietenkin kipeänä oleminen vaikuttaa tähän myös, joten toivon, että parantuisin nopsaa.


Vaikka viime viikko meni mönkään joulukalenterin osalta, ajattelin kuitenkin tämän viimeisen viikon vielä tehdä kunnolla. Kuitenkin mulla oli pitkästä aikaa hirvein maanantai ikinä, josta jo hieman avauduinkin snäpissä. Ensinnäkin mulla oli taas uneton yö, joten vaikka mun oli tarkoitus herätä seiskalta, torkutin lopulta kahteentoista asti päivällä. Tämän vuoksi en ehtinyt lukea viimeisiä juttuja kahteen tenttiin, jotka mulla oli Vaasassa. Enkä kirjoittaa sen päivän luukkua. Ajattelin kuitenkin, ettei se nyt niin haittaa, sillä tentit olivat viimeiset koulujutut tälle vuotta, jee. Ja luukunkin ehtii kirjoittaa vielä illalla. Sen tunnin aikana, kun olin tentissä, mun auto oli pysäköitynä tien viereen. Kun palasin, auton takalasi oli säpäleinä. Siis oikein kunnolla rikki. Huomasin asian, kun istuin autoon ja ovea kiinni laittaessa koko mun takalasi tipahti alas.. Näppäränä tyttönä hain sitten läheisestä kaupasta jätesäkin ja jesaria, jolla viritin aukon umpeen. Ihmettelin takalasia ohikulkijan kanssa sekä soitin iskälle ja poikaystävälle, ja teippailin sitä umpeen yhteensä noin tunnin ajan pakkasessa. Kuumeessa tottakai. Jätesäkki lähti heti motarilla irti ja itkin Vaasan abc:llä, etten pääse ikinä kotiin.


Jollain ihmeen kaupalla mä kuitenkin pääsin lopulta kotiin ja päätin jättää asian murehdittavaksi seuraavaan päivään. Ajattelin alkaa työstämään maanantain luukkua tänne blogiin. Mutta. Mun ulkoinen kovalevy, missä on aivan kaikki blogikuvat (ja mun koko elämä) ei toiminut. "Käyttö estetty." Voi vvvvvvvv.... Päätin luovuttaa elämän suhteen, hakea kaupasta pakastepitsaa (jossa joku idiootti onnistui pilaamaan mun päivää vielä vähän lisää etuilemalla mua kassajonossa) ja mennä istumaan sohvalle loppuillaksi (ja yöksi) vahtamaan Olipa kerran -sarjaa. Huomenna on uusi päivä. Toivottavasti se on parempi. Onneksi pian on joulu.

4 kommenttia:

  1. Ymmärrän väsymyksesi ja toivotan jaksamista. Uniongelmat ovat kyllä hirveitä. Toivottavasti joululoma auttaa ja pääset palautumaan/parantumaan.

    Harmi, ettet jatka joulukalenteria, mutta sinä itse olet tärkeämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanista sanoista! :) Uniongelmat on kyllä tosi raskaita ja vaikuttaa paljon jokapäiväiseen elämään.. Joululomaa mulla ei oo, kun oon kaikki pyhät töissä, mutta toivottavasti pääsisi silti hieman rentoutumaan. :)

      Poista
  2. Voikakla, olipa kurja päivä D: Toivottavasti tänään on jo paljon kivempaa. Ja paranemisia sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinmpä, onneksi tänään oli jo parempi! :D Kiitos!♥

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥